Irene Kristeri: Samuli Edelmann

Voimakkaan taiteilijan koskettava henkilökuva

"Loppuun itsensä kuluttanut mies seisoo koivujen keskellä elämänsä käännekohdassa. Yksin, kenenkään häiritsemättä. Mikään ei enää tunnu miltään. Takana on vuosien esilläolo ja itsensä kansalle antaminen. Revitty ja itsensä revittäväksi antanut mies. Jäljelle jää enää kysymys: kuka minä olen? Kenelle minä kuulun?"

Irene Kristerin vaikuttava kirja Samuli Edelmannista liittyy syksyllä 2007 ilmestyneeseen levyyn Virsiä. Kirja on Edelmannin koskettava kuvaus Samuli Edelmannin elämästä tähän päivään. Henkilökuvassa virret toimivat heijastavana pintana taitelijan elämälle. Irene Kristeri on luonut kirjansa Samuli Edelmannin kanssa Suomessa ja Maltalla käytyjen keskustelujen pohjalta. Teoksessa on erinomainen ja runsas kuvitus.

Irene Kristeri on psykoterapeutti ja kouluttaja. Hän on aiemmin kirjoittanut muun muassa teokset Itsensä näköinen ihminen (2007), Tunteet ja syöminen (2003) ja Vahvaan vanhemmuuteen (2002).